Jos sitä taas keskittyis raapustamaan muutaman rivin. =D

Unia: Oon nähny ihan outoja unia. Milloin oon korjannu astianpesukonetta missä ei ole kiinteitä seiniä, hiuksia värjätty pinkiksi ja eka isoin painajainenkin ilmestyi vähän aikaa sitten. Siinä Aino oli tippunut sängystä mahalleen, niska/pää taittunut taaksepäin. Siinä se lattialla sätki ja kun kyyristyin alaspäin, kuulin kuinka vauvan pää rusahti rikki. =(  En ala jos tässäkin raskaudessa näen vaan noita kamalia painajaisia. AInon aikaan ne oli ihan kamalia. =(

Kalorilaskuri: Pääsin sinne vihdoinkin tauon jälkeen. En kyllä ns. laihduta vaan pidän kirjaa syömisistä(jos joku tuttu sitä käyttää niin voin heittää nikkini sieltä). Pitää kattoa ettei syö ihan yltiöpäisesti. =) Vielä ei oo mitään vaaraa, että söisi kamalasti. Makeanhimo on poissa ja kaikki makea tai missä on sokeria yököttää. Mulla on tossa jouluinen suklaarasiakin tässä tietokonepöydällä, mutta ei ne suklaat vaan vaan häviä siitä. =D Enedes muista milloin olisin viimeksi suklaan siitä napannut.

AINO: Hammas on ollut tulossa jonkin aikaa. Toinen poskihammas alas oikealle(minusta katottuna). Yöt on ollu sen mukasia. Heräilee tosi usein. Ja yhtenä yönä itki vaan ja ei saatu raihoittumaan. Viereen tullut tosi aikaisin(keskellä yötä). Ite Saanu nukutttua tosi huonosti. Oon nyt saanu nukkua muutamana aamuna tosi pitkään. <3 Joonas ollu AInon kanssa aamut. 

Hassua miten jotkut sanat tarttuvat Ainoon tosi nopeasti. Kakku ja pitsa tarttuivat heti =D mistä lie johtuukaan. Ainolla on ihan omat kakut, kun ei anneta sille vielä sokeria. Tommosia riisikakkuja, mauttomia ja kalorittomia. =D Anteeksi jos sanon, mutta mua kyllästyttää kun jotkut ihmiset joka kerta kysyy "joko nyt saa antaa sokeria/karkkua/piparia.." Toi loukkaa mua. Jos miellä on jotkut periaatteet, niin voisko niitä arvostaa ja ei yrittää tuputtaa meille omia "neuvojaan". (Vaikka ei sitä oikeasti tarkoittaisikaan, mutta se vahvasti kuulostaa siltä.) Aino ei ole tyhmä ja se alkaa tajuta mitä tuo tarkoittaa kun valitetaan että "voi voi kun joutuu nyt olemaan kuivin suin" ym. Ainolla on noita kuivia riisikakkuja, naksuja ja Aino rakastaa hedelmiä. Minusta olis kiva, että se söisi mieluummin hedelmiä ja täysmehuja kuin kaloripommeja joissa tuhottomasti sokeria ja sokerilitkumehuja.. Karkkeja tulee saamaan kun ikää on enemmän. Ja meillä on vielä tiukat ruoka-ajat, mihin kuuluu hedelmät ei herkut. Kun yksi ateria menee vituiks, menee sit yleensä se iltarutiini hommakin. Ja silloin nukuttaminen on ihan perseestä..  Jos Aino vaan itkisi siellä sängyssä, olisi se ihan ok..mutta kun se kiljuu täyttä kurkkua. Kovaa ja korkealta.. =D Itellä raskauspäänsärkyä ja ne kiljumiset humisee vaan mun pään sisällä ja tuntuu, että koko pää räjähtää.. Nice! 

Voddler: Ollaan nyt katottu tuolta leffoja. =D Siellä on ihan sikana kauhua. Ja noita vanhoja semmosia. Oih! <3 Ja noita vampyyrileffoja tosi paljon. mee love =D Nii, tuolla on ilmasia leffoja ja maksullisia, myö katellaa ihan vaa noita ilmasia. Tuolla ei tarvi ladata  ja laillinen mesta on. =)

Pikkukakkonen: Oon koittanu tolla mun dopplerilla ettiä vauvan sykettä, mutta ihan toivotonta. Se löytää vaan mun oman sykkeen. Sain kyl yks ilta sen pienen sykkeen. Tais nukkua, niin oli hetken paikallaan. Kyllä se aikamoista riehumista pitää. Odotan innolla, että se vähän kasvaa. Pieniä potkuja odotellessa! 

No joo, pitää lopettaa ennen kuin tulee ihan liian sekavaa tekstiä. Nälkäinen Aino vaanii tässä mun kupeessa kiinni. =) Palaillaan!